Bibliografiset ohjeet

Varsinaisen käsikirjoituksen lisäksi on huolehdittava julkaisun yksilöintiin sekä luettelointiin ja tietokantoihin liittyvistä tunnisteista. Väitöskirjalla pitää olla kansainvälinen standardinumero, ISBN-numero. Kirjan nimiölehdelle tulevat ISBN-numeron lisäksi muut julkaisuun liittyvät tiedot. Väitöskirja löytyy Internetistä helpommin, kun se on asiasanoitettu.

Painopaikka mainitaan väitöskirjassa. Yliopistopainon nimi englanniksi on Helsinki University Print.

Apua ja vastauksia väitöskirjan julkaisua koskeviin kysymyksiin löytyy myös Yliopistopainon järjestämiltä väitösjulkaisukursseilta.

ISBN-numerot

Väitöskirjaan tarvitaan ISBN-numero. ISBN-numero (International Standard Book Number) on kirjan kansainvälinen standardinumero. Numero painetaan kirjan takakanteen sekä nimiösivun kääntöpuolelle. Tunnusta käytetään esimerkiksi julkaisujen hankinnassa, kustantajien varastoluetteloissa, bibliografioissa, tietokannoissa ja kirjastojen lainausjärjestelmissä.

Sähköisen väitöskirjan kaikki versiot (painettu, PDF, HTML) saavat oman ISBN-numeronsa. Pyydä kaikki tarvittavat numerot samalla kertaa.

Kaikki kolme ISBN-numeroa olisi hyvä mainita sekä painetussa että sähköisessä versiossa. Numeron perään kannattaa laittaa sulkeissa, mitä versiota se tarkoittaa: (nid.) painetun version ISBN:n perään, (HTML) verkossa julkaistavan HTML-muotoisen version ja (PDF) verkossa julkaistavan PDF-muotoisen ISBN:n perään. Lisäksi kannattaa mainita verkko-osoite http://ethesis.helsinki.fi/.

ISBN-numeron saat ottamalla yhteyttä Helsingin yliopiston kirjastoon. Lisätietoa saat ISBN-sivuilta http://www.lib.helsinki.fi/julkaisuala/isbn/.

Helsingin yliopiston kirjasto
Suomen ISBN-keskus
PL 26 (Teollisuuskatu 23)
00014 Helsingin yliopisto

puh. (09) 191 44327 fax (09) 191 44341
s-posti: isbn-keskus@helsinki.fi

ISSN-numero

Jos väitöskirjasi julkaistaan jossakin sarjassa, kirjaasi tulee painaa myös sarjaa yksilöivä ISSN-numero (International Standard Serial Number). Tämän numeron saat sarjan julkaisijalta.

Asiasanat, nimiölehti ja tiivistelmä

Väitöksestä tiedottamisen käytännöt muuttuivat Helsingin yliopistossa 1.4.2006. Käyttöön otettu väitöstietolomake ja sen täyttämisohjeet löytyvät osoitteesta http://ethesis.helsinki.fi/forms/diss/.

Verkkolomakkeen käyttäminen helpottaa väittelijän työtä, sillä nyt väitöstiivistelmät ja kaikki väitökseen liittyvät tiedot kerätään kerralla samalla lomakkeella.

Huomaa, että lomake tulee täyttää viimeistään kolme viikkoa ennen väitöstä!

Lue myös Tie tohtoriksi -sivuston ohjeet väitöksestä tiedottamisesta.